Moi,
Olen Tuomas Nieminen, toisen polven maaseutuyrittäjä. Yrittäjämäinen asenne ja uuttera työnteko piirtyivät syvälle mielenmaisemaani jo lapsuudessa, sillä vanhempani pyörittivät Maksinka-nimistä maa- ja metsätilaa Muuramen Saukkolassa. isäni toimi myös taksiyrittäjänä. Maaseutumiljöölle ominaiset toiminnot, kuten taimien istuttaminen omassa metsässä, traktorin ajaminen ja monenmoisten koneiden rassaus tuli minulle tutuksi jo varhain. Aikuistuttuani minun olikin aika luontevaa ryhtyä sukutilamme isännäksi ja monialayrittäjäksi.
Aloitin taksiyrittäjänä virallisesti vuonna 1996. Autoksi hankin käytetyn Volkswagen Caravellen ja palkkasin isäni rengiksi. Isä ajoi tila-autotaksilla lähinnä koulukyytejä ja itse huolehdin muista Jyvässeudun ajoista. Taksini asemapaikka oli Muuramen Isolahdessa.
Isäni jäätyä eläkkeelle ajelin reilun vuoden yksikseni. Tuolloin päivät venyivät pitkiksi. Vuonna 2011 rohkaistuin lopulta palkkaamaan yritykseeni ensimmäisen vieraan työntekijän. Hän on minulla edelleen töissä.
Ajatus toiminnan avartamisesta invataksipuolelle syntyi erään pitkäaikaisen asiakkaani siirryttyä käyttämään pyörätuolia. Hankin ensimmäisen Mercedes-Benz Sprinter invataksin vuonna 2012.
Taksilain uudistushuhujen myötä vuonna 2017, päätin laajentaa yritystoimintaani. Taksiliiketoiminnan rinnalla ryhdyin työstämään ja myymään klapeja ja tekemään tieurakointia. Päätös toiminnan laajentamisesta syntyi helposti, sillä traktori oli minulle tuttu työkalu entuudestaan ja oman metsän harventamisesta syntyi jatkuvasti polttopuumateriaalia.
Kasvua tapahtui myös taksipuolella. Vuonna 2018 yritykseni käyttöön tuli toinen invataksi, ja 2019 jo kolmas. Kaksi autoistamme on Jytaksin ajovälityksessä ja yhdellä autollamme ajetaan sopimuskyytejä, esimerkiksi Muuramen kunnan ja Jyväskylän kaupungin koulukuljetuksia sekä vammais- ja vanhuspalvelujen kuljetuksia. Vuoden 2022 alusta yritykselläni on ollut yksi invataksi myös Menevän taksivälityksessä. Autolla ajetaan pääasiassa kelakuljetuksia, sekä Keski-Suomen sote-kuljetuksia. Lisäksi auto on satunnaisesti myös viikonloppujen kiireapuna kuluttajapuolella.
Tällä hetkellä autojamme ajaa minun lisäkseni seitsemän vakituista ja yksi osa-aikainen kuljettaja. Oman työni painopiste on siirtynyt pääasiassa teiden talvi- ja kesäkunnossapitoon sekä klapi- ja paperihommiin. Omaa osaamista kehittääkseni olen suorittanut yrittäjän ammattitutkinnon.
Yrittäjyydessä minua innostaa oma vapaus. Voin itse suunnitella omat tekemiseni ja aikatauluni. Yrittäjänä pääsen kokemaan myös hienoja onnistumisen tunteita. On esimerkiksi ollut rohkaisevaa huomata, että pärjään hyvin tienhoitohommissa ja uusia asiakkaita on tullut koko ajan.
Haluan kehittää yritystoimintaani jatkossakin. Kaikki yritykseni kehitysaskeleet ovat saaneet alkusysäyksensä jostakin asiakkaiden akuutista tarpeesta. Olen sitten lähtenyt ideoimaan ja tarjoamaan palvelua, joka on ratkaissut heidän haasteensa. On mielenkiintoista nähdä, mihin elämä seuraavaksi kuljettaa ja millaisissa uusissa haasteissa voin olla asiakkailleni avuksi
Yhteistyöterveisin,